Maastoretket

Eripituisia maastoretkiä reippailla ja varmoilla suomenhevosilla.

02

Ratsastustunnit

aikuisille ja lapsille kilteillä suomenhevosilla ja poneilla

01

Tehokas opetus

pienissä ryhmissä antaa mahdollisuuden kehittyä ja vaikkapa kilpailla.

03

Hevoskasvatus

Kasvatamme suomenhevosratsuja. Eri-ikäisiä varsoja myös myytävänä.

04

Vikellys

    Vikellys on voimistelua laukkaavan hevosen selässä. Alussa sitä tehdään pelkällä vikellyspukilla, joka on eräänlainen tekohevonen, myöhemmin hevosella kaikissa askellajeissa. Hevonen juoksee ympyrällä ja vikeltäjä voimistelee sen päällä juoksuttajan ohjaillessa hevosta.

    Saajan tallilla treenaa tällä hetkellä kolme aktiivista ryhmää. Meillä treenaa niin lapsia, kuin sennujakin, toiset erittäin tavoitteellisesti, toiset vain harrastellen. Treenaamme hevosella n. 10 kk vuodessa, kaksi kuukautta (tammi-helmikuu) vietämme sisätreeneissä läheisellä Ruununmyllyn koulun salilla.

    Junnuryhmä koostuu tavoitteellisemmista vikeltäjistä, jotka kuuluvat aluevalmennuksen tai maajoukkueen piiriin. Heillä on tavoitteena kilpaileminen eri tasoilla käynnistä laukkaan. Alkeisryhmä on sopiva kaikille vikellyksestä kiinnostuneille. Voimistelutaustaa tai kilpailutavoitteita ei tarvitse olla sopiaksesi tähän ryhmään!

    Jokaiseen ryhmään mahtuu n. 7 vikeltäjää. Ohjaajina toimivat Sanna Soramäki (FEI coach level 1), Sonja Argillander (FEI intro-kurssi) sekä Vera Wilen, Annika Kaivola ja Susanna Marttila. Ohjaajamme ovat tehneet mittavan uran kisakentillä ja ovat tottuneita ohjaajia.

    Myös polttaritunnit tai yksityiskokeilut ovat mahdollisia viikonloppuisin.

    Vikellyksestä lisää Sannalta, 0405898586. Ilmoittautumiset sähköpostitse Lauralle tai puhelimitse Sannalle.

    Helan Hoppu